Blogeja on kiva lukea. Kun huomaan, että seuraamaani lemppariblogiin on tullut uusi postaus, en malttaisi odottaa, että sivu latautuu ja pääsen lukemaan mitä Hänellä (tai jollain Teistä) on sanottavanaan. Itse kirjoittaminenkin on kivaa.
Tumblr on vähän niin kuin oikotie- tai aidanali-blogi. Toimii, täyttää tarkoituksensa, ja antaa kirjoittajalleen luvan olla laiska kirjoittaja. On niin helppoa vain lisätä yksi linkki tai kuva tai video tai lainaus… eikä tarvitse sen enempää miettiä. Mutta miksi täällä ei voi kommentoida? Sehän vasta ärsyttävää on. Ja haluaisin antaa enemmänkin kuin vain mielenkiintoisen linkin päivän uutiseen tai jakaa hauskoja sarjakuvia.
Aloitin kerran “tavallisen blogin” kirjoittamisen, mutta itsekritiikki ja laiskuus asettui tielleni poikittain. Itsekritiikki laiskuudestani ennen kaikkea.
You know that place between sleep and awake, the place where you can still remember dreaming? That’s where I’ll always love you, Peter Pan. That’s where I’ll be waiting.
— Tinkerbell
Love is friendship that has caught fire. It is quiet understanding, mutual confidence, sharing and forgiving. It is loyalty through good and bad times. It settles for less than perfection and makes allowances for human weaknesses.
— Ann Landers
Eräs ystäväni ilahdutti iltaani parilla Agapia Racing Team -dubbausfirman taidonnäytteellä. En malttanut olla laittamatta vahinkoa kiertämään…
